Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2014

Hauskaa hommaa

Eilen päättyi ensimmäinen kurssini Kallion kirjoittajakoululla.

Dokumentti tarinaksi -kurssi kokoontui neljänä keskiviikko-iltana. Kurssilaiset olivat tahoillaan tehneet pitkän päivän ennen kello kuudelta alkavaa istuntoa. Elpyminen tapahtui kuitenkin jo ensimmäisen 10 minuutin aikana, jolloin kurssilaiset kirjoittivat vapaasti mitä mieleen juolahtaa. Muutamassa minuutissa siirryttiin arkitodellisuudesta kirjoittamisen maailmaan. Sen jälkeen kaksi ja puoli tuntia kului siivillä. Ja mikä hauskinta: lähdin aina itsekin virkistyneempänä kotiin kuin mitä olin alussa ollut                                                    .

LiljaRaija toi minulle eilen kuvassa olevan liljan kiitokseksi kurssista. Se kiitos tuntui hyvältä. On tavoite missä tahansa tai projekti mikä vain, ryhtymällä kirjoittamaan pääsee eteenpäin.

Eikä se kurssi muuten tähän päättynyt: yleisön pyynnöstä tapaamme vielä huhtikuussa. Ja naiset ryhtyivät jo suunnittelemaan kirjoittajakurssia kesäksi Roomaan, joten kuka tietää mitä tästä vielä kehkeytyy.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kouluttaminen

Jyväskylässä oppia hakemassa

Seison lauantaiaamuna Jyväsjärven rannalla. Enää en arvo, uskallanko mennä järven jäälle. Menisin, jos vain tietäisin minne mennä. Perusopintojen proosakurssi alkaa kymmenen minuutin päästä, mutta en tunnista vastarannalta Agora-rakennusta, jossa kurssi pidetään. Isäntäväkeni Tikassa koisaa vielä eikä vastaa puhelimeen. Onneksi mieheni on entinen jyväskyläläinen, joten soitan hänelle.

Oikeat koordinaatit löytyvät, Agora onkin vasemmalla, piilossa niemenkärjen takana. Ei muuta kuin jään päälle vastasatanutta lunta tallaamaan. Keskellä järveä kiittää auraauto ja raivaa tietä. Jää rusahtelee auton alla. Vai onko se aura joka raapii jäätä?

Saavun viittä yli yhdeksän perille. Huh, tekstien käsittely ei ole vielä alkanut, vaan Panu Hämeenaho luennoi siitä, minkälaisista asioista rakentava palaute koostuu. Aamiaista mutustellessani olin ajatellut, että kävelisin varmuudeksi rantareittiä, joka on hieman pitempi, tai ainakin pitäisi löytää ne jääpiikit, joista oli illalla puhetta. Kirjoittamisen opinnot ovat kuitenkin asia, jonka vuoksi olen nähtävästi valmis ottamaan riskejä (joskin aika minimaalisia).

Pysymetsästä tulleet kirjailijat alkavat olla harvinaisuus. Useimmilla on hankittua oppia takana Oriveden opistosta, Kriittisestä korkeakoulusta tai esimerkiksi juuri Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen maisteriohjelmasta.

Silti kuulen toisinaan väitettä, että ihmisiä opetaan kirjoittamaan samalla tavalla ja kaikki työnnetään opettajien oman mielen mukaiseen muottiin. Oman kokemukseni perusteella Jyväskylän kirjoittamisen ohjelmasta se ei pidä paikkansa.

Kuva makuusopestani

Proosakurssin saaliina minulle jäi käteen muun muassa seuraavia asioita: miten proosateksti liikkuu ajassa ja henkilöissä, millaisin keinoin voi itse tarkastella omaa tekstiään tuorein silmin ja korjata sitä, minkälaisiin asioihin lukijat kiinnittävät huomionsa juuri minun tekstissäni.

Hyödyllisiä työkaluja kaikki, mutta ne eivät itsessään kerro, mitä minun pitäisi tekstilleni tehdä. Ne vievät  kirjoittamista eteenpäin, mutta jättävät etsimisen ja löytämisen riemun itselleni.

Illalla isäntäpari vie minut elokuviin. Menemme katsomaan uutuutta Twelve Years a Slave, joka kertoo orjaksi siepatun Solomon Northupin karun tarinan 1840-luvun Amerikasta. Huomaan, että Jyväskylän opintoihin kuuluva draamakurssi on käsiteapparaatteineen hiippaillut pääni sisälle. Pohdin, miksi en samaistu päähenkilöön, mikä rakenteessa mättää? Onko tämä aristoteelinen draama vai  ”matka”-tyyppinen elokuva? Onko tässä nyt se klassinen Hollywood-leffojen keskikohta, jossa päähenkilö loittonee tavoitteestaan?

Lopuksi sentään Solomonin vapautuessa tirautan muutaman kyneeleen, mutta luulen että se johtui kohtauksessa olleesta sylivauvasta eikä katharsiksesta. Ehkä draamaopinnoista on enemmän haittaa kuin proosaopinnoista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjoittajan elämä, Luova kirjoittaminen