Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2014

Iltapäivä arkistossa

Asetan mikrofilmikelan paikoilleen ja käännän kampea. Laskeudun arkiston hiljaisuuteen ja ryhdyn kuuntelemaan menneisyyden ääniä.

Olen Kansalliskirjastossa lukemassa vanhoja sanomalehtiä. Romaanikäsikirjoitukseni historialliset jaksot kaipaavat meheviä yksityiskohtia, joiden kautta voin kuljettaa tarinaa ja joita voin sujauttaa mausteeksi elävöittämään tekstiä. Sanomalehtien pikku-uutisista ja ilmoituksista löytyy sellaisia pilvin pimein.

Minulla on tutkailussa Uuden Suomen numeroja vuosilta 1941-1944. Aloitan syksyn 1943 filmikelasta, koska sitä käsittelevään tekstiin kaipaan kiinnekohtia kaikkein kipeimmin.

Ensimmäisenä pistää silmiin asianajajien ilmoitukset, joissa kaikista suurimmalla präntillä markkinoidaan avioeropalveluita. Henkilökohtaisissa ilmoituksissa etsitään kirjevaihtotoveria vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Muun muassa ”3 kohtuullisen ulkomuodon omaa valtionvirkailijaa haluaa kirjeenvaihtoon sivistyneiden ja vakavaraisten neitosten tai leskirouvien kanssa. Nim. ”Sympahty26”, ”Lightens40”, ”Shadows30”.

Ilmoituksissa on myös modernia markkinointia. Neiti Elina Laajalehti, joka käyttää Sylva-kiillotusainetta, vinkkaa nuorukaisille olevansa halukas avioon. Muutaman kuukauden päästä lehdessä on ilmoitus Elina Laajalehden kihlautumisesta ja kerrotaan sulhasenkin olevan tyytyväinen Sylvaan, joka saa metalliesineet hohtamaan.

Sunnuntaina 6.2.1944 mainostetaan perhepäivällistä Hotelli Helsingissä, oopperanäytäntöjä ja nuorisoiltamia Kalliossa. Näihin rientoihin lähteneet ihmiset joutuivat pian juoksemaan pommisuojaan, nimittäin illalla seitsemän jälkeen Neuvostoliiton hävittäjät alkoivat pommittaa kaupunkia rajusti aina aamuyöhön asti.

Historiallisen romaanin grand old lady Kaari Utrio on kertonut tekevänsä huolellisen tutkimustyön jokaista romaaniansa varten. Kuitenkin vain murto-osa tiedosta päätyy tekstiin, mutta Utrion mukaan se auttaa luomaan teokseen oikean ”henkisen miljöön”.

Vielä on aikaista sanoa, moniko arkistoista kaivamistani tiedoista löytää paikkansa omassa tekstissäni, saati sitten lopullisesta versiosta. Mutta ainakin minulla on jälleen tarkempi kuva ihmisten elämästä ajanjaksona, jota kuvaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjoittajan elämä, Luova kirjoittaminen

Kehitetäänpä hieman ay-blogeja

 

Kehittää. Edistää. Pyrkiä lisäämään. Tunnustella. Hakea tahtotilaa.

Entisenä ay-toimihenkilönä olen kirjoittanut liuskakaupalla tekstiä, jossa nämä ”tekemistä” kuvaavat sanat vilahtelevat tämän tästä.

Työelämän edunvalvonnan kieli on täynnä tahatonta ja tahallista sumeutta. Aina ei kuitenkaan voi olla kieli keskellä suuta. Otetaan esimerkiksi blogit.

Blogitekstissä asiat täytyy esittää ihmisläheisesti ja persoonallisella tyylillä. Organisaatiohutulla ei pitkälle pötkitä. Siinä on blogien hienous, mutta myös hankaluus kirjoittajille. Verkossa lukijat vilahtavat sivulta toiselle sekunneissa. Kirjoittamisen perusfunktio ei siitä kuitenkaan muutu: viesti on tarkoitus saada perille – niin hyvin, että lukija pystyy kertomaan asian eteenpäin.

Seuraavassa esittelen muutamia yleisimpiä menetelmiä, joilla lukijat savustetaan tekstien ääreltä ja varmistetaan, ettei siitä puoliksikaan luetusta jutusta jää mitään mieleen.

  1. Numerokakutus

Tätä käyttävät monet, jotka kirjoittavat ilmastoasioista tai julkisen talouden kestävyysvajeesta. Heti kättelyssä lukijan silmille paiskataan numeerisista faktoista leivottu kakku, jonka kuorrutteena on euromääriä ja vuosilukuja.

Lukija ei kiitä kermavaahdosta vaan poistuu paikalta.

Numerokakutukseen viehtyneille kirjoittajille suosittelen vanhaa keinoa: tulosta teksti, taita sivu kahtia. Revi puoliskot irti ja heitä alkupää tekstistä roskiin. (Sitten kun tekniikka on hanskassa, tämä sujuu ihan vain ruudulla operoiden. Säästyy paperia).

  1. Tavoite, kruununjalokivemme

Lukija on ollut sitkeä. Hän on skrollannut sivun alas asti. Sylki erittyy jo. Kohta se tulee, tekstin pihvi, kohokohta. Tässä se on: ”Organisaatio x:n tavoitteena on edistää y:tä.”

Järjestön työntekijä itse tietysti huokaisee helpotuksesta, kun järjestön kakofoninen hallitus on saatu runtattua yhteisen tavoitteen taakse. Mutta silti. Harvoin ihmiset läpsyttävät käsiään kuullessaan, että x tavoittelee y:tä. Todellinen pihvi on se, mitä x tekee saavuttaakseen y:n. Kuka peesaa, kuka vastustaa? Mitä esteitä x kohtaa ja miten x voittaa ne?

Eli draaman perusainekset kehiin, niillä pääsee jo pitkälle. Lukija poistuu tyytyväisenä ja tuntee ymmärtävänsä maailmasta taas hiukan enemmän. Ehkä hän klikkaa jopa seuraavaakin otsikkoa.

  1. Passiivi, näkymätön kätemme

Passiivi on sauvasekoitin, joka muussaa kaiken sileäksi. Tekstinteossa sitä kannattaa käyttää säästellen, koska sattumat tekevät sopan. Näkymätön käsi, joka ohjailee asioita ei ole hyödyllinen ajatuskonsepti – ei edunvalvonnassa eikä kirjoittamisessa.

Jos kätöset hamuavat sekoittimen vartta, malta mielesi. Onhan toki jännittävämpää iskeä sormet soppaan ja katsoa mitä sieltä löytyy. Kas. Kikherne. Kuka on kikherne? Onko se Lasse Laatunen?

Jos jatkaisin vielä listaa, neljäntenä olisi alussa mainitsemieni sisällöstä tyhjentyneiden verbien tehoviljely.

Valopilkkujakin löytyy ay-liikkeen blogosfääristä. STTK:lla jopa kaksi: Marja-Liisa Rajakangas ja Ralf Sund. Ralen otsikot kuten ”Hei meitä kusetetaan?” loikkaavat esiin massasta. Rajakankaan tekstit ovat napakoita eikä niissä ole hämärää kapulakieltä. Lisäksi hänellä on kirjoituksissaan selkeä viesti, kuten ”lopettakaa ruikutus julkisen talouden tilasta” tai ”pitäkää pää kylmänä pisa-tulosten kanssa”.

Muistakin ilahduttavista työmarkkinakentän kirjoittajista, teksteistä tai blogeista saa kernaasti vinkata allekirjoittanutta. Olen kuulolla.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiakirjoittaminen