Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2015

Menneisyyttä voi muuttaa

Omasta elämästä kirjoittaminen on helppoa, onhan sen kaiken nähnyt eikä tarvitse keksiä mitään.

Näin luulin ryhtyessäni kirjoittamaan kahden päähenkilön romaania, joista toinen henkilö perustuu omaan elämääni. Mutta eipä ollutkaan helppoa, vaan melkoisen mutkikas ja vaativa matka.

Aluksi kyllä tuntui yksinkertaisemmalta tuottaa tekstiä omasta elämästä kuin muovata fiktiivistä tekstiä toisesta hahmosta, joskin tosipohjainen henkilö on hänkin.

Minulla oli tarve tehdä inventaario omasta elämästäni: järjestää päässä lilluvat muistot, tunteet ja ajatukset kokoon ja selvittää, minkä perimmäisen viestin ne kätkevät.

Kun kirjoitin ja opin lisää, asiat muuttuivat. Totuudenmukaisen muotokuvan tekeminen ei tuntunutkaan niin olennaiselta. Huomasin, että kirjoittaakseen omasta elämästään täytyy myös ”keksiä” asioita. Tietoisuus, joka silloin eli ja teki havaintoja ympäristöstään on eri kuin se tietoisuus, joka nyt kirjoittaa tuosta ajasta. Mennyttä, itseään ja muita täytyy väkisinkin katsoa uudesta näkökulmasta ja tehdä uusia havaintoja.

Se taas edellyttää luopumista. Luopumista lukkiutuneista ajatusmalleista ja rooleista, varsinkin uhrin.

Tällä sapluunalla alkoi vähitellen syntyä kelvollista tekstiä. Jumitukset tulivat sitä mukaa, mitä lähemmäs aikuista minää päästiin. Yksi jumi kerrallaan päätin kuitenkin hyväksyä aiemmat olomuotoni ja samalla yrittää sisäistää, etten ole enää se sama henkilö, josta kirjoitan.

Aluksi se tapahtui karkealla pakottamisella. Uhkailin, lahjoin ja kiristin itseäni kirjoittamaan kaikista epämiellyttävimmät tapaukset sillä klassisella verukkeella, ettei niiden tarvitse päätyä lopulliseen teokseen.

Tein niin, mutta tuntui, että teksti ei edelleenkään ole kunnossa. Hahmon ulkoisista tapahtumista kerrotaan yksityiskohtaisesti, mutta hänen ajatuksistaan näkyy vain vähän. Tapahtumat eivät jäsenny kunnolla draaman kaareksi, vaan etenevät kuin elämäkin: pomppien ja sivupoluille harhautuen.

Saavuin kenties hankalimpaan vaiheeseen. Tajusin, että minun pystyttävä rakastamaan henkilöhahmoa, jotta voisin antaa sille oman äänen. Keräsin rohkeutta nostaakseni hahmon arkiselta tasolta tarinan myytilliselle tasolle. Toiselle päähenkilölle pystyin sen tekemään, miksi kohtelisin tätä toista eri tavoin?

Jotta projekti onnistuisi, jouduin irrottelemaan hahmoa itsestäni, omasta egostani. Kirjoitin hahmon keski-iästä, vanhuudesta ja kuolemasta. Näitä tekstejä tuskin käytän lopullisessa versiossa, mutta harjoituksena ne olivat hyödyllisiä.

Vihdoin henkilöhahmo alkoi piirtyä esiin, mutta samalla tapahtui muutakin: aloin nähdä selkeämmin hänen ympärilleen. Aloin katsoa tarkemmin elämässäni olleita ihmisiä. Muistin herkullisia yksityiskohtia, repliikkejä ja tilanteita. Näin ihmisten roolit elämässäni uudella tavalla ja minut täytti lämpö niitäkin kohtaan, joiden kanssa suhde on jo päättynyt tai muuttanut muotoaan.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjoittajan elämä, Luova kirjoittaminen