Aihearkisto: Asiakirjoittaminen

Vaihda vapaalle

Vedin viime viikolla kurssin ryhmälle, jonka jäseniä yhdisti tuskailu lopputyön kirjoittamisen kanssa. Aiheet liittyivät kullakin osallistujalla heidän omaan työhönsä. Täsmällisemmin ilmaistuna ongelman ydin ei ollut kirjoittaminen vaan kirjoittamattomuus, mikä on varsin yleistä.

Tutkielman tekeminen on aihe, jota täytyy lähtestyä sekä loogisesta että luovasta näkökulmasta. Looginen näkökulma, eli tutkimuskysymysten asettaminen, aiheen rajaus ja sisällön jäsentäminen ovat aivan välttämättömiä tekstin rakentamisessa, mutta luova puoli ja erityisesti eräs tietty harjoitus oli monelle se kaikista herättävin: vapaakirjoittaminen.

Nämä henkilöt osasivat todistetusti kirjoittaa, mutta he sanoivat, etteivät pääse hommassa mitenkään alkuun ja he puhuivat massiivisista tuntimääristä, joita aikovat varata kirjoitustyöhön. Ja tietenkin rikkumaton rauha, se on ehdoton edellytys.

Nämä ekstriimit kannat kuitenkin hälvenivät kurssin edetessä.

Kurssilla teimme useita 15–20 minuutin sessioita, jossa tekstiä tuotettiin vapaasti aina hieman eri lähtökohdista. Oli täysin vapaata kirjoittamista, oman lopputyön jostakin osa-aiheesta vapaasti kirjoittamista ja kirjoittamista sanalistan pohjalta. Kurssilaiset hämmästyivät, miten jo 15 minuutissa ehti päästä flow-tilaan ja tekstiä syntyi. Vapaakirjoittaminen on menetelmä, jossa kirjoitetaan mahdollisimman ripeästi mitä tahansa mieleen juolahtaa eikä omaa tekstiä arvioida tai arvostella lainkaan, vaan kirjoitetaan eteenpäin.

Kirjoittaminen on harjoittamista vaativa menetelmä, jossa monitahoiset ajatussikermät muunnetaan alusta loppuun eteneväksi tekstiksi. Luonnokset ja vapaakirjoittaminen ovat tärkeä osa prosessia.

Jotkut saattavat kirjoittaa tekstin ”timanttina”, aivan loppuvaiheessa ja ilman luonnoksia. Yleensä tällainen on kuitenkin henkisesti kuormittava tapa enkä itse usko, että se on kirjoittajan mielenterveyden tai oman oppimisen kannalta mitenkään paras. Mikään ei stressaa niin paljon kuin kirjoittamaton työ ja asfalttijyrän lailla lähestyvä deadline.

Vapaakirjoittaminen on tapa pitää hauskaa, mutta myös työkalu seuraaviin tilanteisiin: ajatukset ovat sekavia, eikä tiedä mistä lähtisi liikkeelle. Tai ihminen on lukenut saavillisen kirjallisuutta, mutta kaikki lilluu irrallisena päässä. Tai sitten kirjoittamista varjostavat kokonaan muut asiat elämässä. Kaikkea voi käsitellä vapaan kirjoittamisen avulla. Se on tärkein yksittäinen työkalu. Kun sitä harjoittaa, myös ”varsinainen” kirjoittaminen ja varsinkin kirjoittamisen aloittaminen helpottuu koko ajan.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiakirjoittaminen, Kouluttaminen

Virastokieli testiin

Olen päässyt taas harjoittamaan toista ammattiani, tutkijan työtä. Minua ympäröi viraston tekstimaailma, jossa vilisee senkaltaisia termejä kuten NYP, PYP, VEISU ja TRATSU. Monimutkaiset kokonaisuudet vaativat toki tiivistämistä, mutta onko kaiken oltava aina niin monimutkaista?

Monimutkaisuus voi olla myös peiteilmaus sameudelle, epämääräisyydelle ja turhille työvaiheille.

Haluaisin tehdä jokaiselle näkemälleni power pointille ja asiakirjalle todellisuustestin. Mitä esimerkiksi ”alkavan prosessin kokonaisvaltainen haltuunotto” tarkoittaa? Mitä konkreettisia asioita virkailija tekee? Mitä asiakas niistä hyötyy?

Jos vastauksena kysymyksiin tulee lisää hallinnollista jargonia, haistan, että jossakin on leväperäisyyttä. Kenties työtä tehdään ylhäältä annettujen tulostavoitteiden täyttämiseksi, mutta entäpä asiakkaat? Elähtäneitä systeemejä saatetaan pyörittää vanhasta muistista. Tai kenties yläportailla ei ole käsitystä siitä, mitä ns. katutasolla tapahtuu.

Kieli ohjaa toimintaa. Uskon vakaasti, että mitä tahansa organisaatiota voi sutjakoittaa tekemällä säännöllisesti todellisuustestejä.

 

 

 

 

 

1 kommentti

Kategoria(t): Asiakirjoittaminen, Työelämän kehittäminen

Kehitetäänpä hieman ay-blogeja

 

Kehittää. Edistää. Pyrkiä lisäämään. Tunnustella. Hakea tahtotilaa.

Entisenä ay-toimihenkilönä olen kirjoittanut liuskakaupalla tekstiä, jossa nämä ”tekemistä” kuvaavat sanat vilahtelevat tämän tästä.

Työelämän edunvalvonnan kieli on täynnä tahatonta ja tahallista sumeutta. Aina ei kuitenkaan voi olla kieli keskellä suuta. Otetaan esimerkiksi blogit.

Blogitekstissä asiat täytyy esittää ihmisläheisesti ja persoonallisella tyylillä. Organisaatiohutulla ei pitkälle pötkitä. Siinä on blogien hienous, mutta myös hankaluus kirjoittajille. Verkossa lukijat vilahtavat sivulta toiselle sekunneissa. Kirjoittamisen perusfunktio ei siitä kuitenkaan muutu: viesti on tarkoitus saada perille – niin hyvin, että lukija pystyy kertomaan asian eteenpäin.

Seuraavassa esittelen muutamia yleisimpiä menetelmiä, joilla lukijat savustetaan tekstien ääreltä ja varmistetaan, ettei siitä puoliksikaan luetusta jutusta jää mitään mieleen.

  1. Numerokakutus

Tätä käyttävät monet, jotka kirjoittavat ilmastoasioista tai julkisen talouden kestävyysvajeesta. Heti kättelyssä lukijan silmille paiskataan numeerisista faktoista leivottu kakku, jonka kuorrutteena on euromääriä ja vuosilukuja.

Lukija ei kiitä kermavaahdosta vaan poistuu paikalta.

Numerokakutukseen viehtyneille kirjoittajille suosittelen vanhaa keinoa: tulosta teksti, taita sivu kahtia. Revi puoliskot irti ja heitä alkupää tekstistä roskiin. (Sitten kun tekniikka on hanskassa, tämä sujuu ihan vain ruudulla operoiden. Säästyy paperia).

  1. Tavoite, kruununjalokivemme

Lukija on ollut sitkeä. Hän on skrollannut sivun alas asti. Sylki erittyy jo. Kohta se tulee, tekstin pihvi, kohokohta. Tässä se on: ”Organisaatio x:n tavoitteena on edistää y:tä.”

Järjestön työntekijä itse tietysti huokaisee helpotuksesta, kun järjestön kakofoninen hallitus on saatu runtattua yhteisen tavoitteen taakse. Mutta silti. Harvoin ihmiset läpsyttävät käsiään kuullessaan, että x tavoittelee y:tä. Todellinen pihvi on se, mitä x tekee saavuttaakseen y:n. Kuka peesaa, kuka vastustaa? Mitä esteitä x kohtaa ja miten x voittaa ne?

Eli draaman perusainekset kehiin, niillä pääsee jo pitkälle. Lukija poistuu tyytyväisenä ja tuntee ymmärtävänsä maailmasta taas hiukan enemmän. Ehkä hän klikkaa jopa seuraavaakin otsikkoa.

  1. Passiivi, näkymätön kätemme

Passiivi on sauvasekoitin, joka muussaa kaiken sileäksi. Tekstinteossa sitä kannattaa käyttää säästellen, koska sattumat tekevät sopan. Näkymätön käsi, joka ohjailee asioita ei ole hyödyllinen ajatuskonsepti – ei edunvalvonnassa eikä kirjoittamisessa.

Jos kätöset hamuavat sekoittimen vartta, malta mielesi. Onhan toki jännittävämpää iskeä sormet soppaan ja katsoa mitä sieltä löytyy. Kas. Kikherne. Kuka on kikherne? Onko se Lasse Laatunen?

Jos jatkaisin vielä listaa, neljäntenä olisi alussa mainitsemieni sisällöstä tyhjentyneiden verbien tehoviljely.

Valopilkkujakin löytyy ay-liikkeen blogosfääristä. STTK:lla jopa kaksi: Marja-Liisa Rajakangas ja Ralf Sund. Ralen otsikot kuten ”Hei meitä kusetetaan?” loikkaavat esiin massasta. Rajakankaan tekstit ovat napakoita eikä niissä ole hämärää kapulakieltä. Lisäksi hänellä on kirjoituksissaan selkeä viesti, kuten ”lopettakaa ruikutus julkisen talouden tilasta” tai ”pitäkää pää kylmänä pisa-tulosten kanssa”.

Muistakin ilahduttavista työmarkkinakentän kirjoittajista, teksteistä tai blogeista saa kernaasti vinkata allekirjoittanutta. Olen kuulolla.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiakirjoittaminen

Halusta tekoihin

Monilla ihmisillä on halu kirjoittaa, mutta he eivät koskaan tee sitä. Miksi?

Työ/lapset/puoliso/äiti/koira/syliinkiipeävä kissa vie kaiken ajan. Candy Crush Saga/tosi tv-ohjelmat/sosiaalinen media ovat niin paljon rentouttavampia ajanvietteitä kuin kirjoittaminen.

Niillä, joiden työhön kuuluu kirjoittamista, on käytössään vielä tehokkaampia keinoja vältellä aloittamista: kokouksia, kiireellisiä sähköposteja, neuvoja kaipaava työkaveri, loputon taustamateriaalin haaliminen. Tässä vain muutama esimerkki.

Olen käyttänyt menestyksellisesti kaikkia näitä keinoja, paitsi lapsia. Viime keväänä kului pari kuukautta, etten kirjoittanut lainkaan. Syynä ei ollut vastasyntynyt vauvani, vaan Candy Crush Saga, tuo ah niin koukuttava nettipeli.  Aina kun vauva oli isänsä kanssa tai nukkui, kirjoittamisen sijaan kirjauduin Facebookiin ja ryhdyin siirtelemään välkkyviä namusia paikasta toiseen. Lopulta tiedostin tilanteeni ja suoritin nopean vieroittautumisen.  Kärsin kylmän kalkkunan, mutta se kannatti. Aloin taas kirjoittaa.

Olen kuitenkin kulkenut pitkän matkan siihen pisteeseen, että moinen ryhtiliike onnistuu omin voimin.

Pahimmillaan tilanteeni oli seitsemän vuotta sitten. En kirjoittanut riviäkään, vaikka kovasti halusin. Kaikki tarinanviritelmät tyssähtivät alkumetreille jo pääni sisällä, koska niissä ei mielestäni ollut mitään ideaa. Töissä jouduin kirjoittamaan, mutta teksti oli aina deadline-kauhun piiskaamaa, pihtisynnytettyä tavaraa.

Onneksi vitkasteluun ja rimakauhuun on olemassa lääke. Aloitin vuonna 2008 Julia Cameronin innoittamana aamusivujen kirjoittamisen. Kolme sivua käsin joka aamu, täyttä tajunnanvirtaa, mitä ikinä mieleen juolahtaakaan. En kirjoittanut aina täyttä kolmea sivua enkä joka aamu, mutta riittävän paljon ja usein, että siitä tuli tapa.

Tällä keinolla olen päässyt kirjoittamisongelmistani eroon aina kun niitä ilmenee. Tai ainakin siitä olennaisimmasta: liian vähästä kirjoittamisesta.

Aamusivujen kirjoittaminen lähenee pitkäaikaisvaikutuksiltaan magiaa. Kirjoittamisvaikeuksien lisäksi olen päässyt niiden avulla eroon suuremmistakin elämänongelmista ja saanut tilalle mukavia asioita.

Sanoissa on voimaa. Kirjoittaminen muuttaa kirjoittajaa. Ehkä sen takia kirjoittamista niin paljon vältelläänkin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiakirjoittaminen, Kirjoittajan elämä, Luova kirjoittaminen