Menneisyyttä voi muuttaa

Omasta elämästä kirjoittaminen on helppoa, onhan sen kaiken nähnyt eikä tarvitse keksiä mitään.

Näin luulin ryhtyessäni kirjoittamaan kahden päähenkilön romaania, joista toinen henkilö perustuu omaan elämääni. Mutta eipä ollutkaan helppoa, vaan melkoisen mutkikas ja vaativa matka.

Aluksi kyllä tuntui yksinkertaisemmalta tuottaa tekstiä omasta elämästä kuin muovata fiktiivistä tekstiä toisesta hahmosta, joskin tosipohjainen henkilö on hänkin.

Minulla oli tarve tehdä inventaario omasta elämästäni: järjestää päässä lilluvat muistot, tunteet ja ajatukset kokoon ja selvittää, minkä perimmäisen viestin ne kätkevät.

Kun kirjoitin ja opin lisää, asiat muuttuivat. Totuudenmukaisen muotokuvan tekeminen ei tuntunutkaan niin olennaiselta. Huomasin, että kirjoittaakseen omasta elämästään täytyy myös ”keksiä” asioita. Tietoisuus, joka silloin eli ja teki havaintoja ympäristöstään on eri kuin se tietoisuus, joka nyt kirjoittaa tuosta ajasta. Mennyttä, itseään ja muita täytyy väkisinkin katsoa uudesta näkökulmasta ja tehdä uusia havaintoja.

Se taas edellyttää luopumista. Luopumista lukkiutuneista ajatusmalleista ja rooleista, varsinkin uhrin.

Tällä sapluunalla alkoi vähitellen syntyä kelvollista tekstiä. Jumitukset tulivat sitä mukaa, mitä lähemmäs aikuista minää päästiin. Yksi jumi kerrallaan päätin kuitenkin hyväksyä aiemmat olomuotoni ja samalla yrittää sisäistää, etten ole enää se sama henkilö, josta kirjoitan.

Aluksi se tapahtui karkealla pakottamisella. Uhkailin, lahjoin ja kiristin itseäni kirjoittamaan kaikista epämiellyttävimmät tapaukset sillä klassisella verukkeella, ettei niiden tarvitse päätyä lopulliseen teokseen.

Tein niin, mutta tuntui, että teksti ei edelleenkään ole kunnossa. Hahmon ulkoisista tapahtumista kerrotaan yksityiskohtaisesti, mutta hänen ajatuksistaan näkyy vain vähän. Tapahtumat eivät jäsenny kunnolla draaman kaareksi, vaan etenevät kuin elämäkin: pomppien ja sivupoluille harhautuen.

Saavuin kenties hankalimpaan vaiheeseen. Tajusin, että minun pystyttävä rakastamaan henkilöhahmoa, jotta voisin antaa sille oman äänen. Keräsin rohkeutta nostaakseni hahmon arkiselta tasolta tarinan myytilliselle tasolle. Toiselle päähenkilölle pystyin sen tekemään, miksi kohtelisin tätä toista eri tavoin?

Jotta projekti onnistuisi, jouduin irrottelemaan hahmoa itsestäni, omasta egostani. Kirjoitin hahmon keski-iästä, vanhuudesta ja kuolemasta. Näitä tekstejä tuskin käytän lopullisessa versiossa, mutta harjoituksena ne olivat hyödyllisiä.

Vihdoin henkilöhahmo alkoi piirtyä esiin, mutta samalla tapahtui muutakin: aloin nähdä selkeämmin hänen ympärilleen. Aloin katsoa tarkemmin elämässäni olleita ihmisiä. Muistin herkullisia yksityiskohtia, repliikkejä ja tilanteita. Näin ihmisten roolit elämässäni uudella tavalla ja minut täytti lämpö niitäkin kohtaan, joiden kanssa suhde on jo päättynyt tai muuttanut muotoaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjoittajan elämä, Luova kirjoittaminen

Virastokieli testiin

Olen päässyt taas harjoittamaan toista ammattiani, tutkijan työtä. Minua ympäröi viraston tekstimaailma, jossa vilisee senkaltaisia termejä kuten NYP, PYP, VEISU ja TRATSU. Monimutkaiset kokonaisuudet vaativat toki tiivistämistä, mutta onko kaiken oltava aina niin monimutkaista?

Monimutkaisuus voi olla myös peiteilmaus sameudelle, epämääräisyydelle ja turhille työvaiheille.

Haluaisin tehdä jokaiselle näkemälleni power pointille ja asiakirjalle todellisuustestin. Mitä esimerkiksi ”alkavan prosessin kokonaisvaltainen haltuunotto” tarkoittaa? Mitä konkreettisia asioita virkailija tekee? Mitä asiakas niistä hyötyy?

Jos vastauksena kysymyksiin tulee lisää hallinnollista jargonia, haistan, että jossakin on leväperäisyyttä. Kenties työtä tehdään ylhäältä annettujen tulostavoitteiden täyttämiseksi, mutta entäpä asiakkaat? Elähtäneitä systeemejä saatetaan pyörittää vanhasta muistista. Tai kenties yläportailla ei ole käsitystä siitä, mitä ns. katutasolla tapahtuu.

Kieli ohjaa toimintaa. Uskon vakaasti, että mitä tahansa organisaatiota voi sutjakoittaa tekemällä säännöllisesti todellisuustestejä.

 

 

 

 

 

1 kommentti

Kategoria(t): Asiakirjoittaminen, Työelämän kehittäminen

Kirjoittajatreffit – helpotusta yksinäisyyteen ja aloittamisen tuskaan

Olen käynyt ystäväni Tiinan kanssa kirjoittajatreffeillä vuoden verran. Sovimme tapaamisen kahvilaan tai lounaalle, vaihdamme kuulumiset ja käytämme sitten sovitun ajan kirjoittamiseen.

Tänään tapaamme Cafe Redissä, jonka takahuoneeseen piilotettu pöytäosasto sopii täydellisesti paitsi salarakkaiden tapaamisiin, myös viihtyisien kirjoittajatreffien näyttämöksi. Tiinan mutustaessa kahden täytteen salaattiaan teen pikahaastattelun hänen kokemuksistaan yhteisen taipaleemme varrelta.

Mitä olet kirjoittanut kuluneen vuoden aikana kirjoittajatreffeillä?

Tiina: Monenmoista. Olen tehnyt proosapätkiä työväenopiston kurssia varten ja lastennäytelmää. Olen harrastanut terapiakirjoittamista oman elämäntilanteen selkiyttämiseksi. Viime aikoina olen kirjoittanut enemmän työhöni liittyviä tekstejä.

Minkälaista kirjoittaminen treffeillä on verrattuna siihen, että kirjoittaisit kotona tai työpaikalla?

Tiina: Kirjoittamisen aloittaminen on selvästi helpompaa kuin yksikseen työskennellessä. Keskittyminen onnistuu. Sovitun kirjoitusajan lähestyessä loppuaan käyn usein lukemaan tekemääni tekstiä. Minun kannattaisi kuitenkin ehkä vain suoltaa lisää, jotta pääsisin eteenpäin. Että kokisin ylittäneeni kriittisen pisteen, jossa olen saavuttanut jotain. Paras kannustin on minulle kuitenkin se deadline.

Ikimuistoisimmat kirjoittajatreffit?

Tiina: Kirjoittajatreffien joululounas Sandrossa. Siitä lähdin Suomenlinnaan viettämään retriittiä. Toinen oli se kun olin hyvin väsynyt koko yön jatkuneesta juhlimisesta. Linnea painosti kuitenkin kirjoittamaan jotain, joten kynäilin muistivihkooni ajatuskulkuja siitä, miten elämä on kuin kuminauha.

Lasipalatsissa viime syksynä kerrankin pääsin kaipaamaani flow-tilaan kirjoittaessani lastennäytelmää. 

Kenelle suosittelisit kirjoittajatreffejä?

Tiina: Jos kirjoittaminen tuntuu yksinäiseltä ja arvostat hyvää seuraa. Treffit sopivat kirjoitusprosessin kanssa tuskaileville. Menetelmää voi käyttää eri tavoin, esimerkiksi sopia tavoitteista yhdessä.

Salaattilounaasta edetään kahvikupposten ja jälkiruokien äärelle jatkamaan juttua. Yleensä emme lue toistemme tekstejä, mutta juttelemme toki toistemme projekteista paljon. Tämän päivän tapaaminen meni pitkälti vertaistuen merkeissä, sillä poikkeuksellisesti luimme toistemme aiemmin kirjoittamia tekstejä ja keskustelimme niistä.

Aikaa jäi kuitenkin tälläkin tapaamisella puoli tuntia itse kirjoittamiselle. On kunnia-asia, että yksiäkään treffejä ei ole tärvätty pelkästään juoruilemiseen, vaikka juttua riittäisikin loputtomasti. Edes univelka tai krapula eivät riitä syyksi luistaa kirjoittamisesta, kun ollaan kirjoittatreffeillä.

ps. Kirjoittajatreffit ovat Natalie Goldbergin kehittämä menetelmä. Goldberg on kirjoittanut useita suosittuja kirjoittamisoppaita, mm. Luihin ja ytimiin. Lisätietoa Goldbergistä täältä.

Kuva0124

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjoittajan elämä

Iltapäivä arkistossa

Asetan mikrofilmikelan paikoilleen ja käännän kampea. Laskeudun arkiston hiljaisuuteen ja ryhdyn kuuntelemaan menneisyyden ääniä.

Olen Kansalliskirjastossa lukemassa vanhoja sanomalehtiä. Romaanikäsikirjoitukseni historialliset jaksot kaipaavat meheviä yksityiskohtia, joiden kautta voin kuljettaa tarinaa ja joita voin sujauttaa mausteeksi elävöittämään tekstiä. Sanomalehtien pikku-uutisista ja ilmoituksista löytyy sellaisia pilvin pimein.

Minulla on tutkailussa Uuden Suomen numeroja vuosilta 1941-1944. Aloitan syksyn 1943 filmikelasta, koska sitä käsittelevään tekstiin kaipaan kiinnekohtia kaikkein kipeimmin.

Ensimmäisenä pistää silmiin asianajajien ilmoitukset, joissa kaikista suurimmalla präntillä markkinoidaan avioeropalveluita. Henkilökohtaisissa ilmoituksissa etsitään kirjevaihtotoveria vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Muun muassa ”3 kohtuullisen ulkomuodon omaa valtionvirkailijaa haluaa kirjeenvaihtoon sivistyneiden ja vakavaraisten neitosten tai leskirouvien kanssa. Nim. ”Sympahty26”, ”Lightens40”, ”Shadows30”.

Ilmoituksissa on myös modernia markkinointia. Neiti Elina Laajalehti, joka käyttää Sylva-kiillotusainetta, vinkkaa nuorukaisille olevansa halukas avioon. Muutaman kuukauden päästä lehdessä on ilmoitus Elina Laajalehden kihlautumisesta ja kerrotaan sulhasenkin olevan tyytyväinen Sylvaan, joka saa metalliesineet hohtamaan.

Sunnuntaina 6.2.1944 mainostetaan perhepäivällistä Hotelli Helsingissä, oopperanäytäntöjä ja nuorisoiltamia Kalliossa. Näihin rientoihin lähteneet ihmiset joutuivat pian juoksemaan pommisuojaan, nimittäin illalla seitsemän jälkeen Neuvostoliiton hävittäjät alkoivat pommittaa kaupunkia rajusti aina aamuyöhön asti.

Historiallisen romaanin grand old lady Kaari Utrio on kertonut tekevänsä huolellisen tutkimustyön jokaista romaaniansa varten. Kuitenkin vain murto-osa tiedosta päätyy tekstiin, mutta Utrion mukaan se auttaa luomaan teokseen oikean ”henkisen miljöön”.

Vielä on aikaista sanoa, moniko arkistoista kaivamistani tiedoista löytää paikkansa omassa tekstissäni, saati sitten lopullisesta versiosta. Mutta ainakin minulla on jälleen tarkempi kuva ihmisten elämästä ajanjaksona, jota kuvaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjoittajan elämä, Luova kirjoittaminen